Jenkan tahti

Vanhemmuus

Viikonlopun paras “lastenohjelma”

Meidän 2-vuotias löysi lauantaina niin kiinnostavan tv-ohjelman, että siitä puhuttiin vielä iltapalapöydässäkin ja heti sunnuntaina ohjelma piti nähdä uudelleen.

Kyseessä oli Ylen näyttämä loisista kertova Prisma-dokumentti. Siinä Michael Mosley muun muassa tartuttaa itselleen heisimadon.

Mörönkarkotusvinkkejä

Kävimme lasten kanssa hiljattain pitkästä aikaa kirjastossa. Sieltä löytyi oiva kirja, jossa esitellään mörönkarkotusvinkkejä.

Lainasimme kirjan, sillä meidän 2-vuotiasta möröt kovasti vaivaavat, varsinkin iltaisin. Joskus mukana ovat myös kummitukset.

Tajunnanräjäyttävät 4 vuotta

Tajuntani räjähti juuri. Nimittäin käsitin, että elämäni viimeiset neljä, siis neljä vuotta on kulunut niin, että olen ollut jossain vaiheessa vuotta raskaana. 

Tajunnanräjäyttävää on ollut luonnollisesti myös ensin yhden ja sitten kahden lapsen äidiksi tuleminen. Neljä vuotta on toisaalta mennyt yhdessä hujauksessa, toisaalta taas vuosi 2010 (jolloin viimeksi olen ollut koko vuoden olematta raskaana) tuntuu olevan jossain hyvin, hyvin kaukana menneisyydessä.

Uskomaton hetki elämässä

Tänään tapahtui jotain aivan uskomatonta. Nimittäin: sain virkattua kuvassa näkyvän tilkun lähes kokonaan sillä aikaa, kun lapset leikkivät Duplo-palikoilla rinnakkain ja täysin sovussa.  Harmi kun en katsonut kellosta, mutta kyllä varmasti ainakin yli 10 minuuttia tätä harvinaista onnea kesti…

 

…kunnes isosisko löi pikkusiskoa päähän Duplo-strutsilla.

 

Kohukuvat: Kotini on hengenvaarallinen lapsille

 

Opin eilen, että kotini on lapsille hengenvaarallinen. Siis hengenvaarallinen tavalla, josta en ole aiemmin tiennyt.

 

Yle kertoi eilen sälekaihtimiin liittyvästä EU-sääntelystä. Sälekaihtimien narut eivät saisi roikkua alle 150 cm:n korkeudella lattiasta, koska lapset voivat kuristua naruihin. Uusissa EU-alueella myytävissä sälekaihtimissa tulee olla tämän vuoksi tietyt turvaominaisuudet. Vanhoihin sälekaihtimiin on saatavilla narulukkoja.

 

Se pieni päiväkodin poika

Olimme tässä yhtenä päivänä mammakaverin ja lasten kanssa puistossa. Samassa puistossa ulkoili myös päiväkotiryhmällinen arviolta 1–2-vuotiaita lapsia. Siis sen ikäisiä, että itse jo kävelivät ja touhusivat, mutta puhua eivät juurikaan osanneet.

 

Vaihdoin osia mieheni kanssa

Käsittääkseni monissa perheissä isäkuukausi käytetään niin, että samaan aikaan perheen äiti on vuosilomalla, jolloin perhe saa yhteistä aikaa. Meillä vietetiin 3 viikon isäkuukausipätkä niin, että äiti meni töihin ja isä jäi kotiin lasten kanssa.

 

Kolmen viikon jakso on nyt ohi, joten ajattelin vetää yhteen perheemme kokemuksia siitä, kun äiti ja isi vaihtoivat rooleja.

 

Miten minä sen koin:

 

10 syytä, miksi lapsillani on ihana isä

Minun lapseni ovat onnekkaita.

 

Heillä on Isä, isolla iillä. Sellainen isä, joka…

 

…vaihtaa mukisematta lastensa vaipat, tekee heille ruokaa ja syöttää heidät.

 

… herää öisin rauhoittelemaan vauvaa.

 

… on kärsivällinen kiukuttelevan uhmaikäisen kanssa.

 

… jaksaa raskaan työpäivän jälkeen innoissaan leikkiä lastensa kanssa.

 

Hyvästi, 8 kuukauden darra!

Elämä kahden pienen lapsen kanssa alkoi pari viikkoa sitten mennä aikamoiseksi sirkukseksi. Syynä olivat levottomat yöt, kun kuopus yhä heräili vähintään kolme kertaa yössä (usein enemmänkin) ja esikoinen harjoitteli nukkumista ison tytön sängyssä (eli nukkumaanmeno oli taistelua ja keskellä yötä tyttö kömpi viereemme ja tietysti heräsi sitten kuopuksen kitinöihin).

 

Doctor Who -viisautta vanhemmille

Noin 2-vuotiaana lapsen mielikuvitus yleensä kehittyy ja yöt voivat muuttua levottomammiksi. Näin on meilläkin käynyt. Harva se yö esikoinen kiipeää yllättäen äidin ja isän sänkyyn, ja illalla hän ei haluaisi mennä nukkumaan. Milloin nurkassa on mörkö, milloin iso paha susi on kiivennyt tytön sänkyyn.

 

“Minua pelottaa! En halua mennä nukkumaan!”

 

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset

Julkaise syötteitä