Jenkan tahti

Kaikki blogit puheenaiheesta Syksyinen luonto

Körmyniskojen syksy

Oma kalastuksen harjoitteluni on takunnut, ja tarkemmin sitä ei kannata ruotia. Toisin on kaverillani Puulan rannalla. Sain häneltä puhelimeen komean kuvan ahvenista köllöttelemässä punaisen sangon pohjalla. Kuvatekstissä  luki ”Muutama 430-530”. Tästä on kuultava lisää.

Bongasin Amiraaliperhosen Oulussa

Tänään oli mukava perhosten lentosää ja bongasin useita perhosia, mutta paras oli kun näin Amiraaliperhosen pitkästä aikaa. En ole nähnyt amiraalia varmaan kymmeneen vuoteen ja nyt näin sen Oulussa, joka on amiraalien "kääntöpiiri", vaikka on sitä Lapissakin nähty.

Kuvaa en valitettavasti ennättänyt  saamaan, niin kiireinen tuntui tuo vimmattu olevan. Ilmeisesti tuli vain sanomaan, että minä lähden tästä nyt etelään, sillä tämä syyspolvi vaeltaa etelämmäksi talvehtimaan. Tulevat sitten keväällä ja munivat nokkosiin. 

Syksyn sävyt / Los tonos del otoño

Suomen syksy on yhtä kylläinen, täyteläinen ja monipuolinen kuin kevät. Se tunne, kun illat pimenevät, mutta ennen sitä aurinko jaksaa vielä jonkun aikaa pysyä horisontissa, on vain nähtävä omin silmin, jotta sitä voisi ymmärtää.

Syksy on monille sadonkorjuun synonyymi. Sammalten, risujen ja lehtien seasta löytyy monenlaisia sieniä. Puolukat kypsyvät metsissä, ja tyrnimarjat hohtavat pensaissa kutsuvasti. Omena- ja/tai kurpitsapiirakka, kahvi tai tee, kynttilän tai kuun valo kruunaavat syksyn päivän.

Los tonos del otoño

Julkaise syötteitä