Jenkan tahti

Tyttöjen vaatteita?

  • Sinistä, ruskeaa ja vihreää – tytölle.
    Sinistä, ruskeaa ja vihreää – tytölle.

Kävin ystävän kanssa kaupungilla ja päätin tapojeni vastaisesti ostaa tyttövauvalleni muutaman vaatteen ihan oikeasta kaupasta. Ylivoimaisesti suurin osa vauvanvaatteistamme on ostettu ystäviltä ja tuttavilta käytettynä isoissa erissä. Se on ollut hyvä ratkaisu: vaatteet ovat edullisia ja hyväkuntoisia.

 

Minulla ei ole mitään vaaleanpunaista vastaan, eivätkä toisaalta tyttäreni kaikki vaatteet todellakaan ole vaaleanpunaisia. Ilmeisesti olen kuitenkin saanut hempeistä väreistä pienen yliannostuksen, sillä kun pääsin itse valitsemaan vauvanvaatteita, mukaan tarttui muun muassa ruskeaa ja vihreää. Itse pidän niitä unisex-väreinä, mutta ymmärrän hyvin, jos ostamani vaatteet ovat jonkun mielestä ihan pojan vaatteita. Itse valitsin sitä, mikä mielestäni näytti kivalta.

 

Sukupuoliroolit tuntuvat istuvan tiukassa – ehkä hieman turhankin tiukassa, kuten Elina Hirvonen hiljattain aiheellisesti huomautti Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan kolumnissa. "Pienten, hyväksytyksi tulemisesta huolestuneiden ihmisten takia pitäisi edes pyrkiä luomaan maailmaa, jossa ketään ei kiusattaisi siksi, että hän on väärällä tavalla tyttö tai poika", Hirvonen kirjoittaa. Viisaita sanoja. 

 

Meidän perheessämme tytölle voi pukea ruskeat vaatteet. Tyttäremme viettänee myös vähän kasvettuaan aikaa isän verstaalla ja lentonäytöksissä.

 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaaleanpunainen olisi jotenkin kielletty: esimerkiksi tyttäreni vaunupeitosta tuli ihan itsestäänselvästi vaaleanpunainen. Eikä siinäkään ole mielestäni mitään väärää, että joku asia on "tyttömäisempi" tai "poikamaisempi" kuin toinen. Sitä paitsi ruskean paidan kanssa sopivat hyvin vaaleanpunaiset housut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän epatieteilijat kuva
Jaakko Koskinen

En ihan tarkkaan lukenut, mutta ainakin englantilaisilla hävittäjä-ässillä oli muistaakseni ruskeansävyiset haalarit tai ainakin jotain heillä oli haalarit. Saksalaisilla oli kakin värinen univormu. Jos olisi heillä ollut vaaleanpunaiset vaatteet, niin kuinka olisi kenellekään sitten käynyt?

Käyttäjän ohohupsis kuva
Helena Eronen

Onneksi tuli pienempää rinsessaa vauva-aikana puettua pinkkiin ja hörhelöihin, koska nyt 4-vuotiaana hän ei enää sellaisista välitä, kevätjuhlaankin käytiin kolmas maailmansota, että sain hänet puettua mekkoon. Barbiet ja Bratzit ovat ihan blaaah, autot, lentokoneet ja tietokoneet jeeee! :D Ja onneksi on tuo esikoinen, joka vielä teini-ikäisenäkin on girly girl. Toisin kuin tuo nuorempi, esikoiseni rakasti leikki-ikäisenä prinsessamekkoja ja kaikkea söpöä ja bling blingiä. Kun näissä jutuissa kuuntelee lastaan, eikä pakota mihinkään muottiin, tulee mielenkiintoisia lopputuloksia.

Käyttäjän TaruJousia1 kuva
Taru Jousia

Meidän kaikki pojat on käyttäneet vaaleanpunaisia vaatteita, myös vaaleansinisiä ja ruskeita ja niitä kamalia myrkynvihreitä joita pojille tarjoillaan. Miksi poikien vaatteet on muuten tosi usein aivan kamalan rumanvärisiä?

Eniten tiukoista sukupuolirooleista vaatetuksessa (ja etenkin niissä väreissä) taitaa hyötyä kaupat. Monet vanhemmat kun ei voi kierrättää esikoiselta seuraavalle lapselle tavaroita ja vaatteita, jos lapset ovat eri sukupuolta.

Muistan elävästi, kun kävin esikoiselle ostamassa ensilusikkaa. lapsi oli tuolloin n. 3 kk ikäinen. Myyjän ensimmäiset sanat oli "tyttö vai poika?". Katsoin hetken aikaa varmasti aika pöljän näköisenä, kun en tajunnut miten lusikka ja lapsen sukupuoli liittyvät toisiinsa. Sittemmin olen oppinut tajuamaan.

Jukka Mäkinen

Vauvojen vaatteet ovat Suomessa älyttömän kalliita. Suoraa rosvousta lähes 2000% katteella.

Tämän blogin suosituimmat