Jenkan tahti

Hymynaamoja vauvalle!

  • Hymynaamoja vauvalle!
  • Hymynaamoja vauvalle!
  • Hymynaamoja vauvalle!
  • Virkattu hymynaama laitettiin turvaistuinta vastapäätä auton istuimeen roikkumaan.
    Virkattu hymynaama laitettiin turvaistuinta vastapäätä auton istuimeen roikkumaan.

On tunnettua, että pikkuvauvat tykkäävät katsella hymyileviä naamoja. Meidänkin vauva löysi hymyilevät kasvot leikkimattonsa lelukaaressa killuvasta kukkasesta. Hymyilevä pehmokukkanen oli aluksi niin ihmeellinen, että sitä saattoi tuijotella pitkät tovit. Kukkanen sai myös osakseen monta vastahymyä ja paljon iloista tarinointia.

Siitä muistinkin, että monissa neuvoloissa seinällä on juliste, jossa komeilee se ihan tavallinen keltainen hymynaama. Jostain olen lukenut, että se on vauvojen mielestä ihan ykkösjuttu. Ja ilmeisesti hymynaama on keltainen, koska vauvat erottavat keltaisen värin aika varhaisessa vaiheessa.

Olen kuullut, että jotkut ovat saaneet neuvolasta hymynaamajulisteen ihan kotiin asti, mutta meille ei ole sellaista tarjottu. Ajattelin ensin kysäistä, josko sellaisen voisi saada, mutta sitten totesin, että miksen askartelisi hymynaamoja ihan itse. Eipä se vaatinut kuin vähän kartonkia, pari tussia ja kontaktimuovia. Tulokset näette kuvista.

Hymynaamojen muottina käytin isoa juomalasia sekä puista pannunalustaa. Heitin sekaan vähän violettia taustaa ja oransseja naamoja, sillä meidän vauva tuntuu tykkäävän kaikista kirkkaista väreistä. Vaippaa vaihtaessa se violetti tai vihreä vaippapaketti on ihan ylivoimaisen kiinnostava. 

Keksin samalla, että miksei hymynaamoja voisi myös virkata. Äitini otti virkkuuhommat tehtäväkseen ja pyöräytti vauvalle virkatun hymynaaman. Se kiinnitettiin auton selkänojaan, jota vauva turvaistuimestaan tuijottaa kaikki automatkat. Kontaktimuovilla päällystetyt pahvinaamat kiinnitettiin kylpyhuoneeseen vaipanvaihtopisteen molemmin puolin. Yksi juliste pyörii olohuoneen lattialla, kun vauva köllöttelee vatsallaan ja katselee ympärilleen.

Ehdin jo huolestua, että meniko vauvan hymynaamainnostus jo ohi, ennen kuin kaikki naamat ehdittiin saada esille. Huoli taisi olla turha, sillä kovasti vauvan katse liimaantuu uusiin julisteisiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset