Jenkan tahti

Kasvisruokapäivä: Linssicurry

  • Linssicurryn väri on vähän aneeminen, mutta maku toimii.
    Linssicurryn väri on vähän aneeminen, mutta maku toimii.

Joskus tekee hyvää pitää kasvisruokapäivä – tai ainakin syödä kasvisruokaa yhdellä lämpimällä aterialla. Pyrin näin välillä tekemään ja ajattelin jakaa löytämäni hyvät kasvisreseptit blogissa.

 

Linssipadasta on tullut jo vakiovieras ruokapöydässämme, mutta yleensä syömme sitä makkaran kera. Toki sitä voi syödä sellaisenaankin, mutta linssit maistuvat myös curryssa. Tykästyin tähän Diabetesliiton sivuilta löytämääni linssicurryn reseptiin ja muokkasin sitä hieman.

 

Linssicurry

 

öljyä paistamiseen

1 sipuli

hiukan tuoretta inkivääriä raastettuna

noin 1 rkl valmista currytahnaa (esim. Rajah) tai oman maun mukaan intialaisia mausteita (juustokuminaa, korianteria, kurkumaa, chiliä jne.)

1 purkki säilykelinssejä valutettuna

noin 200g kukkakaalia (saa olla vähän enemmänkin) pieninä paloina

1 kasvisliemikuutio (tai kanaliemikuutio, jos ei ole tarkka kasvissyöjä)

noin 4 dl vettä (tai tarpeen mukaan)

 

Kuullota sipuli öljyssä. Lisää inkivääri. Lisää currytahna (tai mausteet) ja "herättele" lämpimällä pannulla. Lisää loput aineet ja anna porista 10-15 minuuttia.

 

Tein currysta melko löysää ja söin sitä maustamattoman jogurtin (jos jaksaa nähdä vaivaa, voi tehdä ihan oikeaa raitakastiketta) ja naan-leivän kera.

 

Toki tämä ruoka maistuu myös lihapäivänä esimerkiksi kanan lisäkkeenä, mutta riittää kyllä vallan hyvin ateriaksi ihan itsenään!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset