Jenkan tahti

Hikke

  • Kulahtanut äiti, joka on omasta mielestään ihan fiksu. Kaikesta huolimatta.
    Kulahtanut äiti, joka on omasta mielestään ihan fiksu. Kaikesta huolimatta.

Suuren suosion saanut #kutsumua-kampanja on herättänyt myös kriittisiä äänenpainoja, ja ihan aiheesta. Mietin itsekin, mitä tällainen kampanja oikeasti auttaa, muuta kuin tuomaan koulukiusaamisen laajasti tapetille. Ja mielestäni koulukiusaamisesta puhutaan muutenkin paljon julkisuudessa.

 

Päätin lopulta kuitenkin myös itse osallistua kampanjaan. Tähän olisi voinut valita montakin sanaa, mutta turhauttavin kohtaamani kutsuma(haukkuma)nimi on ollut hikke.

 

Kyllä, olin hyvä koulussa, mutta en ollut hikke eli hikipinko. Sellainenhan on ihminen, joka haluaa saada kymppejä joka aineesta ja tekee kaikkensa sen eteen. Minä halusin yläasteella kymppejä ainoastaan englannin kielestä, muut tulivat siinä sivussa. En ollut (enkä ole) mitenkään erityisen nero tai lahjakas, vaan ennemminkin koulujärjestelmä jotenkin vain kai sopi minulle. Tiesin jo tenttikirjaa selatessani, mitä opettaja tulisi kysymään kokeessa. Ja luin vain ne kohdat. Opettelin ulkoa ne matikankaavat, joita uskoin tarvittavan kokeessa, ja unohdin ne heti kokeen jälkeen. Tosi “hyödyllistä”.

 

Ylipäätäänkin koulunkäynti oli minusta useimmiten ihan jees – varmaan jo pelkästään se riitti tekemään minusta hiken. Ja sen lisäksi olin, herra varjele, vahingossa liian hyvä koulussa.

 

Olisinhan tietysti voinut munata kokeet tahallani. Miksi en siis tehnyt niin? Siksi, että en kokenut velvollisuudekseni muuttaa itseäni toisia miellyttääkseni. 

 

Sivuhuomautuksena: hikke on muuten ihan naurettava haukkumasana. Mitä väärää siinä on, että on hikke? Pitäisikö hävetä sitä, että on hyvä jossain?

 

Tässä siis viestini teille kaikille oikeasti hikeille tai sellaisiksi kutsutuille: jatkakaa samaan malliin. On aika ilmiselvää, että ne haukkujat ovat kateellisia. (Tämä tieto ei tosin lohduta, tiedän.)

 

#kutsumua-kampanjan hyvä puoli on myös se, että se (toivon mukaan) näyttää etenkin nuorisolle, että joskus – usein – lokeroiminen oikeasti sattuu. Tuntuu, että juuri yläaste on lokeroimisen kulta-aikaa. Jokaisella on tietty porukka, johon kuuluu, ja sen mukaan häntä kohdellaan. Näin ainakin omana yläasteaikanani, nykymenostahan en juuri tiedä. Lokeroimisen tarve on ymmärrettävä; lokeroiminen auttaa jäsentämään maailmaa. Usein se vain menee liian pitkälle.

 

Toivottavasti kaikki – niin nuoret kuin aikusetkin – heräävät miettimään vähän tarkemmin, miten toisia ihmisiä lokeroivat ja millaisilla nimityksillä heitä kutsuvat.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kiusaamista syntyy kun asetetaan oppilaat arvoasteikolle ja toisia leimataan hyvikis toisia huonoiksi. Pitäisi kampanjoida arvosanojen poistamiseksi. Esitit hyvän esimerkin siitä miten vähän arvosanat kuvastavat todellista oppimista. Parhaiten menestyvät ulko-oppijat. He valikoituvat sitten mm. lääkäreiksi.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Kouluaikoina ärsyttivät myös sellaiset kommentit, että "sä osaat kaiken, kun saat hyviä numeroita". On todellakin niin, että kouluarvosana on ihan eri asia kuin varsinainen tietotaito asiasta....

Käyttäjän mijaakko kuva
mikael jaakkola

Just keskustelin kohta yo-kirjoittavan tyttäreni kanssa monenlaisista asioista. Hän aikoo yhtenä harvoista kirjoittaa uskonnon, ja kun tutkin siinä ohessa lukion uskonnonopetuksen sisältöä, tajusin että nämä tämmöiset asiat onkin hyvä puntaroida. Halusin luoda hänelle näkökulmia pitkälle koulukirjauskollisuuden takamaille. Siihen on aivan toisella tapaa kuin omina kouluaikoinani alusta : internet.

Luotan häneen.

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset