Jenkan tahti

Hyvästi, 8 kuukauden darra!

Elämä kahden pienen lapsen kanssa alkoi pari viikkoa sitten mennä aikamoiseksi sirkukseksi. Syynä olivat levottomat yöt, kun kuopus yhä heräili vähintään kolme kertaa yössä (usein enemmänkin) ja esikoinen harjoitteli nukkumista ison tytön sängyssä (eli nukkumaanmeno oli taistelua ja keskellä yötä tyttö kömpi viereemme ja tietysti heräsi sitten kuopuksen kitinöihin).

 

Kahdeksan kuukauden neuvolassa koin valaistumisen. Ihana terkkarimme sanoi selvästi ja napakasti, että kuopuksella ei voi enää olla öisin nälkä. Kuulemma puolen vuoden iän tienoilla vauva ei enää tarvitse ravintoa yöllä. Meidän tyttö lisäksi syö tosi hyvin päivisin (aamu- ja iltapuurot ja useamman kerran liha-kasvissoseita), mikä vahvistaa näkemystä yösyöttelyn tarpeettomuudesta.

 

Yöheräilyistä oli siis tullut kuopukselle tapa, kun pieni on tottunut saamaan maitonsa tiettyihin aikoihin. 

 

Esikoisen kanssa tällaista ongelmaa ei ollut lainkaan, sillä hän pösötteli yönsä heräilemättä tyytyväisenä muutaman kuukauden iästä lähtien. (Olen onnekas, tiedän.)

 

Neuvolakäynnin seurauksena koin, että taakka putosi harteiltani: minun ei ole enää pakko heräillä öisin ja viettää päiviäni darrantapaisessa koomassa. Halleluja!

 

Siispä meillä alkoi unikoulu tassutellen, oikeastaan saman tien. Alku oli pientä hapuilua, koska koko ajan pelkäsin, että juuri sänkyynsä tottunut esikoinen herää vauvan itkuun. Muutaman yön jälkeen otin kuopukselta tuttipullot pois ja öisin oli tarjolla ainoastaan vettä nokkamukista, sekin vasta viimeisenä keinona. Tutin syönnin vauvamme lopetti omasta tahdostaan jo jokin aika sitten. Meillä unikoulu toimi siis näin:

 

- Kun vauva herää kitisemään, kuuntele hetken, jos hän rauhoittuisi itsestään. 

 

- Jos vauva ei rauhoitu, ala tassutella: silitä vauvan selkää ja peppua hellästi mutta napakasti. Vauvan kanssa ei seurustella, sillä yö on tarkoitettu nukkumista varten.

 

- Jos itku yhä vain yltyy, ota vauva syliin. Jos sekään ei auta, tarjoa vettä nokkamukista. (Meillä veden tarjoaminen aiheutti vain isomman suuttumuksen.)

 

Meillä yöllistä itkua kesti maksimissaan noin 15 minuuttia. Sekin aika tuntuu pitkältä yöllä väsyneenä, mutta lyhyt aikahan se loppupeleissä on. Kuitenkin aikuiset olivat koko ajan lähellä lohduttamassa. Toisaalta huomasin myös, että kun muutaman kerran piipahdin kesken kitinän vessaan, vauva rauhoittui sillä aikaa itse. Joskus pieni poissaolokin voi siis auttaa.

 

Ajattelin niin, että jos viikon jälkeen tilanne ei ole muuttunut miksikään, täytyy miettiä unikoulun siirtämistä myöhempään ajankohtaan. Viikon unikoulun jälkeen tilanne oli meillä se, että vauva heräsi yhä samat kolme kertaa kuin ennenkin ja suunnilleen samoihin aikoihin. Selvästi parempaan suuntaan oli kuitenkin menty, sillä hän vain hetken kitisi ja jatkoi sitten saman tien uniaan. Tassuttelua ei siis enää viikon jälkeen tarvittu.

 

Nyt noin kahden viikon jälkeen yöheräilyt ovat vähentyneet huomattavasti. Vauva herää yleensä kerran yössä kitisemään, mutta rauhoittuu itsekseen. Aamuisin hän herää seitsemän maissa, jolloin saa maitoa. (Meillä on tällä hetkellä käytössä “välimallin” nokkamuki: siinä on nokan mallinen “tuttiosa”.) Nukkumaan hän menee kahdeksan kieppeillä illalla.

 

Kun samaan aikaan myös esikoisen yöt ovat rauhoittuneet, meillä on tällä hetkellä tosi hyvä tilanne verrattuna parin viikon takaiseen. 

 

Varmaan risaisempien öiden kausia vielä tulee: esimerkiksi hampaiden tulo tai flunssat voivat vaikuttaa nukkumiseen. Jostain blogista luin vinkin, että unikoulu kannattaa sijoittaa sellaiseen hetkeen, kun kaikki perheessä ovat terveinä. Se on oikeastaan ainoa ehto, sillä “täydellistä” aikaa unikoulun aloittamiseen ei tule koskaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat