Jenkan tahti

Isi tuunaa: Retropotkareiden uusi elämä

  • Retropotkareita rivissä. Valko-liilat pupupotkarit ovat 2000-lukua.
    Retropotkareita rivissä. Valko-liilat pupupotkarit ovat 2000-lukua.
  • Tadaa! Tässä esimerkki housuiksi tuunatuista potkareista. Ruskeasävyiset potkarit saivat kellertävänsävyiset resorit, muihin laitettiin tällaista sinisävyistä.
    Tadaa! Tässä esimerkki housuiksi tuunatuista potkareista. Ruskeasävyiset potkarit saivat kellertävänsävyiset resorit, muihin laitettiin tällaista sinisävyistä.

Kerroin aiemmin anopin säästämistä 80-luvun vauvanvaateaarteista. Paidat ovat olleet meillä ahkerassa käytössä. Myös isin vanhat potkarit ovat hyväkuntoisia ja ihania, mutta jokapäiväisessä käytössä suoraan sanoen aika epäkäytännöllisiä. Niinpä retropotkarit ovat jääneet harmillisen vähälle käytölle.

 

Yhtenä päivänä sitten keksin, että miksei potkuhousuja voisi vähän itse tuunata 2000-luvulle sopiviksi. Lisäämällä leveät resorit vyötärölle ja lahkeensuihin potkareista tulee housuja ja niiden käyttöikä kasvaa roimasti. 

 

Meidän perheessä isäntä on se, joka käyttää ompelukonetta, joten hän sai tehtävänannon tuunata potkarit. Ostimme alelaarista resoria, ja sitten vain hommiin. Ei tuo isäntä ole juuri tällaisia ompelutöitä ennen tehnytkään, mutta äkkiä hän oppi tekniikan ja surautti potkarit housuiksi. Yhdet potkuhousut muuntuivat puolipotkareiksi (eli jalkaterät jätettiin paikalleen) sillä idealla, että ne voi vielä muuttaa housuiksi vauvan kasvaessa.

 

Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, nyt retrovaatteet pääsevät toden teolla käyttöön. Yhdet housut saivat niin paljon lisää pituutta, että mahtuvat 2-vuotiaalle esikoiselle. Samassa syssyssä housuksi muuntuivat myös yhdet 2000-luvun potkarit.

 

Ehkä voimme nyt taas säilöä nämä vaatteet tuleville sukupolville…

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No jopas tuli tavallisen näköisestä katseenvangitsija, nythän mademoiselle on kuin suoraan Pariisista. Seuraavaksi sitten vaan punaisten potkarien tuunaamiseen ja makea oloasu jouluksi - laitathan kuvan?

Ja tuota noin, arvelisin että sinulla on ajokortti, eikä se sauman ompeleminen ompelukoneella ole sen kummempaa kuin autolla kahden osan välissä pysyminen:)

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Mademoiselle on ollut hyvin tyytyväinen housuihinsa!

Punaiset potkarit saivat myös tuollaiset siniset resorit :) Nuo kaikki ekan kuvan potkarit siis tuunattu!

Minä ja ompelukoneet..voihan huoh. Ehkä jonain päivänä uskallan taas lämmitellä tulehtuneita välejä. Saan ne langat aina vinksin vonksin ja ristiin rastiin ja heikun keikun, ja lopulta koko kone aina tilttaa...

Ihan hyvä että tuo ukko huristelee ompelukoneella, toistaiseksi ;)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Niin no, en minäkään käyttänyt ompelukonetta koulun käsityötuntien jälkeen pitkään aikaan, varsinkaan silloin kun muksut pyörivät jaloissa; hyvin ehtii myöhemminkin.

Virkkaus- ja kutomisharrastuksesi sen sijaan on edennyt mainiosti ja ajattelinkin liittää 1-vuotiaan lapasten ohjeesi mukaan kun vien langanloppuja paikallisille harrastuspiirissään kutoville senioreille, sen kokoisiin riittää eri värisistä ko. langan pikkukeristä.

Ja oi niitä aikoja, vei se aikansa kutoa menevälle naiselle villasukkiakin vaikka kengän numero oli jotain 20:n paikkeilla eikä nykyinen 38:)

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen Vastaus kommenttiin #3

Joo, ehdin tapella ompelukoneen kanssa sitten myöhemminkin...sitkutetaan nyt puikkoja kun se tuntuu kohtuullisesti sujuvan :)

Tosi kiva kuulla, että ohjeeni lähtee kiertoon!

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Tulee oma lapsuus mieleen: mun äiti oli kuin sä ja isä ompeli :)

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset