Jenkan tahti

Kirosanoja Pikku Kakkosen katselijoille

Lapsi kuulee väistämättä kirosanoja, vaikka vanhemmat olisivat miten tarkkoja. Kieltämättä joskus on meiltäkin kirosana lipsahtanut lapsen kuullen. Mutta ehkä viimeinen hetki, jolloin kirosanoja olettaisi kuulevansa, on hetki ennen Pikku Kakkosen alkamista.

Maanantaina juuri ennen Pikku Kakkosen tunnaria Yle puffasi Kotikatsomo-sarjaansa. Puffiin oli ympätty mukaan kunnon kirosanat. Kuulostaa ehkä nipolta, mutta vähän ihmetyttää, että juuri tuollainen kohta ohjelmasta oli pitänyt laittaa ennen lastenohjelman alkua näytettävään ohjelmapuffiin. Onneksi tyttö ei tällä kerralla tainnut noteerata koko asiaa.

Meidän esikoinen on nyt reilut 2,5 vuotta vanha, ja tässä saa jo olla oikeasti tarkkana siitä, mitä lapsi kuulee. Omat korvat ovat höröllä jatkuvasti. Esimerkiksi jos radiosta sattuisi tulemaan Petri Nygårdin biisi “Märkää”, vaihtaisin radiokanavaa – vaikkei lapsi sanoja ymmärtäisikään. Sen verran hyvin tuntuvat kuitenkin laulun sanat uppoavan, että kanavanvaihto olisi paikallaan. Esimerkiksi viime aikoina lapsi on lallatellut antaumuksella: “On tammikuuu-uu-uu, synkkä ja tipaton”. (Ihan oma vikani, olen soittanut Jenni Vartiaisen kappaletta ihan tietoisesti lapsen kuullen.) Piankin voi olla edessä tilanne, ettei uutisia voi katsoa tai kuunnella lapsen läsnäollessa. Näin jo on monessa kaveriperheessä.

Tietenkään kaikelta ei voi eikä pidäkään lapsia suojella. Tähän asti kuitenkin luulin, että edes ne muutamat minuutit ennen Pikku Kakkosta olisivat “turvallisia”… Toivottavasti kyseessä oli vain yksittäinen kämmäys.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Et nipottele yhthään, mieki ihmettelen niitä niitten puffauksia tuommosten ohjelmien yhteyessä ja kait millon sattuu. Pikkusilla eijjole mithän suodatuksia, että mitä otethan opiksi ja sitte sääli tua jo pienestä asti, että tuopa ei ollukhan hauskaako sie sanot tuommosen sanan. Kyllä pikkusia pittää suojella!

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Toistaiseksi olemme onnistuneet suht hyvin suhtautumaan lapsen kiroiluun. Jo aikaa sitten lapsi mätti muutaman kerran v-sanaa (en tiedä mistä oli sen kuullut, ehkä jopa vanhemmiltaan), mutta sivuutimme koko asian emmekä alkaneet sitä kauhistelemaan. Aika nopeasti unohtui koko sana.
Kuten totesin, kirosanoja kuulee väkisinkin, ja kyllä niitä itsekin joskus käytän aikuisten seurassa (vaikkakin harvoin), mutta en halua niitä ehdoin tahdoin lapselle opettaa.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

23-vuoden kokemuksella pikkulapsosista sekä pahasta mediasta
Todettakoon että Yle on yleensä vallan tarkka

Itse en muista kuin yhden kerran että otti pattiin vahvasti
Tuli kakkonen pieni ja heti perään uutiset
Puuhastelin omiani enkä huomannut lastenohjelmien loppuneen
Kuvaruudun täytti sitten ei niin kivat kuvat palasiksi ammutuista tsetseeneistä
Jippii oikein
Pääsin sitten hieman etuajassa kertomaan tarinoita että valitettavasti televisiostakin tulee oikeaa kuolemaa eikä vain keksittyjä tarinoita
Kaikki ei ole vain elokuvaa

Sitten sananen pahoista sanoista kevyesti keskellä päivää

Kirosanat joko tarttuvat taikka eivät
Ilman televisiokin

Minä kiroilen paljon, siis todella paljon
Vaimoni ei
Lapseni eivät kiroile juurikaan, eivät edes aikuisiksi kasvaneet

Mitä taas tulee musiikkiin niin juupa juu
Hyvin tarttuvat kertosäkeet
Itse en asiaa aikoinaan miettinyt
En edes kun kävivät levyhyllystä hakemassa omaan soittimeen
Siellä sitten pitkin pihaa lauloivat pojat/tytöt pienet Sliippareita
Omaa syyllisyyttä ei tässä tapauksessa vähentänyt edes se tosiasia että juu
Niin olin minäkin tehnyt aikoinaan

Minulla on vielä sellainen bonuskierros tähän musiikkiin
Teen paljon räimettä jossa tyylilajina on törkeys

Melko tarkkaan katson etteivät päädy pienen korviin
Ei sen takia että nyt niin haitallisia ehkä veisut olisivat
Mutta jos ei nyt ihan muutamaan vuoteen veisaisi isänsä mutinoita
Ne harvat kerran kun on kuullut niin harmittavan hyvin on viesti mennyt perille

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Yle tosiaan normaalisti ON hyvin tarkka, ja siksi olinkin tosi yllättynyt tuosta puffista. Ehkäpä se olikin vahinko, toivotaan niin. Ja tosiaan pitää olla tarkka, mitä sen Pikku Kakkosen jälkeen tulee. Nykyään tulee joku draamasarja, jossa voi olla väkivaltaakin, eli täytyy muistaa pistää telkkari kiinni.
Ylipäänsä Pikku Kakkonen on aivan mahtava juttu ja arvostan ohjelmaa kovasti. Se on ainakin tähän astisen kokemuksen perusteella oikeasti ainoa lastenohjelma, jonka tietää olevan sisällöltään turvallinen.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Aika yllättävissä lastenohjelmissa saattaa olla melkoista touhua

Esim Hello Kitty (japanilainen animaatio versio)
Siinä oli jakso jossa ulkoavaruuden vampyyrirotat hyökkäsivät
Siis oikeasti täh?

Ei minulla mitään actionia ja ampumista vastaan itselläni ole
Hieman vain ihmettelin kun toinen selittää pelottavista vampyyreistä jotka tappavat

Noita kun ei huomaa aina itse katsoa
Oli hieman ylläri-pylläriläinen
Ikäraja sallittu ja porukkaa lahdataan antautamuksella
Että Hello Kitty vaan juu

Yksi televisiosta tullut lasten animaatiosarja on erityisesti jäänyt mieleeni
(Tämä oli joskus 90-luvulla)
Piirrosversio Ghostbustersista
Siinä oli jakso jossa versioitiin Clive Barkerin Hellraiseria cenobiitteineen
Olihan se hieman herättävä hetki kun aamupiirretyssä revitään ihmisiä kappaleiksi

Vaikka en ole vallan sensuurillinen inehmo
Ikärajojen kannattaja kylläkin
Kanava vaihtui melkoisen nopeasti ja kakruilla hiukset pystyssä

Tämämpä takia niin pidän pikku kakkosesta
Tietää ettei nyt lähtökohtaisesti lennä suolet seinille

Epäilen etteivät monet ns lastensarjojen ostajatkaan niitä katso
Ostavat vain nipun sarjoja ja sijoittavat ne ajatellun kohderyhmän mukaisesti

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen Vastaus kommenttiin #7

Joo, samanlaisia havaintoja minullakin. Meidän tytön ykkössuosikit ovat tällä hetkellä Seikkailija Dora ja Matkaan, Diego. Onneksi ne ovat mielestäni turvallisia ja vielä opettavaisiakin. Mutta pitää kyllä olla tarkkana. Joissain piirretyissä on ikäraja 7, ja ne ovat kyllä sellaisia, etteivät pienemmille sovi. Sellainen tuntuma on, että ikärajat ovat hiljattain muuttuneet tarkemmiksi, mikä on hyvä asia.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Vieläkö nykyisin pestään mäntysuovalla tai saippualla suu, jos lapsi tavataan kiroilemasta?

Rakennuksilla ikänsä töitä tehneenä kiroilu oli arkipäivää, nyt kun on pois sieltä missä kiroillaan yleisesti, eipä ole kirosanat mielessä. Eli kyllä ympäristöllä on merkityksensä.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

En tiedä, ainakaan meillä ei pestä, vaan yritetään päinvastoin olla noteeraamatta kirosanoja. Lapsihan huomaa, jos joku sana aiheuttaa merkittävän reaktion, ja se kiehtoo. Eli välinpitämättömyys on paras keino, ainakin meillä on tähän asti näin ollut.
Totta muuten tuo, että ympäristö vaikuttaa. Sitä alkaa itsekin automaattisesti kiroilla enemmän, jos kirosanoja paljon kuulee.

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Toimi ainakin minun kohdallani jotenkin huonosti tuo suun pesu
Kun suu oli täynnä saippuaa niin puhalsi kuplan ja siinä samalla ...kele

Naureskeltiin kavereiden kanssa että hei nää on puhekuplia
Kiroilukuplia :D

Toinen vahva tapa vastustaa kiroilua on ehdottomasti huutaa
Nyt ...tu loppuu se kiroilu

Hilpeyttä se aiheuttaa ain

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- Toinen vahva tapa vastustaa kiroilua on ehdottomasti huutaa
Nyt ...tu loppuu se kiroilu

Esimerkki on voimaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Mitä vikaa mielestäsi on tipattomassa tammikuussa?

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Ei siinä mitään vikaa olekaan. Kyseinen laulu vaan on melko alkoholipainotteinen :) Mutta kuten sanottu, olen tietoisesti soittanut sitä tytön kuullen ja tyttö tykkää biisistä, eli sinänsä ei ongelmaa. Mutta voihan se olla hassun kuuloista, kun pieni lapsi laulaa tipattomasta ja muusta aiheeseen liittyvästä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Aika vaikea on lasta suojata kuulemasta kirosanoja. Niitä ei meilläkään viljelty, mutta parivuotias tyttöni, keskimmäiseni osasi kaikki aikanaan. Yritimme vain vältää litanian kommentointia ja näin auttaa sanojen karsiutumista. Päivähoidossa oli poikia ja mitäpä sieltä heidän suustaan tuli, siihen minä en voinut vaikuttaa ja suojella lastani. Päivähoito oli tärkeä, koska en vointu olla kotona hoitamassa lapsiani. Onpahan sitten pärjännyt ronskien miesten ja rosvojen maailmassa oikein hyvin. Poliisityttöni ei vähästä hätkähdä, eikä miesten ronski huumorikaan vaikuta siten kuin se voisi vaikuttaa.

Käyttäjän JenniTamminen1 kuva
Jenni Tamminen

Näinpä juuri. Mutta kirosanojen paikka ei mielestäni silti ole juuri ennen Pikku Kakkosen alkua.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Totta, aika ajattelematonta sijoittamista TV:n toimitukselta .

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Kele tana keletana,
pikkukakkonen alkaa.
kele tana kelatana,
pikkukakkonen alkaa.

No, sehän voisi toimia?

Käyttäjän juhauronen kuva
Juha Uronen

Itseasiassa minä sain tästä idean
Tuhmien lapsien suojeluspyhimys Setä Luciferus saattaa piakkoin julkaista kiroiluboogien

Kunhan sattuu sellainen hetki että pieni on vaikka koulussa
Ettei nyt omistaan teen niin tuhmia kuiteskansa

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset