Jenkan tahti

Neulottu keppihevonen

  • Kuva 1/3. Neulottu keppihevonen.
    Kuva 1/3. Neulottu keppihevonen.
  • Kuva 2/3. Kaupan keppari ja itse tehty keppari vierekkäin.
    Kuva 2/3. Kaupan keppari ja itse tehty keppari vierekkäin.
  • Kuva 3/3. Kepparin kiinnitys.
    Kuva 3/3. Kepparin kiinnitys.

Nyt on tämäkin kokeiltu: itse tehty keppihevonen, tyylilleni uskollisena neuloen. Tämä ensimmäinen tekemäni yksilö lähtee pukinkonttiin kummitytölleni.

Kepparin pää on helppo homma, sillä käytännössä se on vain iso villasukka – eikä kantapäähän tarvitse neuloa vahvistettua neuletta. Harjassa ja muussa askartelussa oli vähän enemmän tekemistä, mutta ei mitenkään vaikeaa loppujen lopuksi.

Käytin kepparin ohjeena tätä Yhteishyvässä julkaistua ohjetta. Tosin noudatin ohjetta oikeastaan lähinnä pään ja harjan osalta; suitsissa ja kiinnityksessä sävelsin enemmän omiani. Varsinkin kiinnityksen kohdalla tuo ohje onkin liian ylimalkainen.

Lankana käytin kaksinkertaista Novitan Nallea ja numeron 5 sukkapuikkoja. Loin 48 silmukkaa, kuten ohjeessakin, mutta jätin melko pitkän päättelylangan. Muutaman sentin vartta neulottuani tein reikäkujan neulomalla koko kerroksen ajan *2 oikein yhteen, langankierto, 2 oikein*. Muutoin etenin ohjeen mukaan.

Kun pää eli sukka oli valmis, neuloin korvat ja ompelin ne päättelylangoistaan kiinni päähän. Silminä käytin askartelukaupasta saatavia isoja “nallensilmiä”. Ne on tosi helppo kiinnittää paikalleen.

Myös harjan tein ennen kepparin täyttämistä. Harja tehdään leikkaamalla noin 25 sentin pätkiä langasta ja viemällä aina neljä pätkää kerrallaan virkkuukoukun avulla neuloksen läpi. Sitten pätkät sidotaan umpisolmulla niin, että molemmille puolille jää suunnilleen yhtä pitkät pätkät. Otsalle korvien väliin tehdään muutama rivi solmuja poikittain.

Vasta näiden vaiheiden jälkeen täytin pään vanulla. Asettelin harjanvarren keskelle (aika syvälle) sen kummemmin kiinnittelemättä ja pujottelin sukan päättelylangan reikäkujan läpi. Näin sukanvarren saa kiristettyä kepin ympärille. Pyörittelin päättelylangan vielä kepin ympärille ja solmin pari umpisolmua.

Nyt kepparin pää oli kiinni harjanvarressa, mutta lopputulos ei vielä ollut kovin siisti eikä pitävä. Niinpä mieheni pyöritteli kiinnityskohtaan vielä narua ja varmisti pitävyyden liimaamalla narun kiinni. Arvelimme, että yleisliima riittäisi siihen, mutta senhän näkee sitten vasta käytössä.

Harjanvarsi sahattiin mittaansa viimeisenä. Kepin pituus on 78 senttiä (mitassa ei ole mukana keppihevosen pään sisällä olevaa kepin osuutta).

Yksinkertaistetut suitset virkkasin Novitan 7 veljestä -langasta, johon virkkasin kiinni myös avainlenkkejä. Yksi avainlenkki on turpahihnan alaosassa, jotta ohjat voi pujottaa siitä tai ottaa tarvittaessa pois. Esimerkiksi otsahihnaa ei tällä kepparilla ole, mutta mielestäni tämä riittää hyvin: nyt suitset on helppo riisua ja pukea mielen mukaan.

Toivottavasti kummityttö tykkää. Omat lapseni ovat olleet innoissaan, joten pari kepparia pitäisi vielä vääntää.

Lue myös: 

Neuleohje: Pitsikauluri lapselle

Helppo neuleohje: Terapiapaita lapselle

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kivan näköinen lopputulos ja hyvä idea. Kaikilla kun ei ole ompelukonetta mutta puikot useimmilla on.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Se on aina kiitoksen arvoista jos tekee vaikka millä keinoin hevosen;) Kiitos!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kun tyttäreni olivat pienempiä tein vanhoista mieheni villasukista ja harjan varsista keppareita. Silminä napit. Hyviä tuli niistäkin. Noin hienoja suitsia en silloin tehnyt. Taisin käytää kangasta suitsiin. Kepparit ovat taas tulleet muotiin ja niillähän kilpaillaankin, joten lahja varmasti on toivottu tai kenties ihana yllätys.
Kaikki kolme tytärtäni ratsastivat sitten myöhemmin ihan oikeilla poneilla ja hevosilla. Asuimme aika lähellä ponihakaa, joten harrastus tuli osin asuinpaikan myötä. Vieläkin ratsastavat, kun tilaisuus tulee ja yhdellä se on päivittäin ohjelmassa vieläkin.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset