Jenkan tahti

HBO:n Girls

"Yksi viime vuoden suurimmista tv-ilmiöistä", hehkuttaa Yle. Pakkohan se oli katsoa HBO:n Girls-sarjan viisi ensimmäistä jaksoa, jotka Yle näytti sunnuntaina ja lätkäisi ne myös nettiin.

 

Sarjasta tulee tietysti mieleen HBO:n aiempi hitti, Sinkkuelämää. Päähenkilöt ovat Girlsissä nuorempia (kuten nimikin kertoo), mutta yhtymäkohtia on, ainakin ensimmäisten jaksojen perusteella. Girls on kuitenkin paitsi modernimpi myös rosoisempi, elämänmakuisempi. Erityisesti ilahduttaa sarjan päähenkilö (Lena Dunham, joka on myös käsikirjoittanut sarjan ja ohjannut monet jaksoista) "tavallisuudellaan". Sikäli paljon mielenkiintoisempi hahmo kuin Sinkkuelämää-sarjan Carrie.

 

(Muistan muuten, kun katsoin ensimmäisen kerran Sinkkuelämää-sarjaa. Kokemus oli lähinnä ahdistava, mutta jostain syystä jatkoin silti sarjan seuraamista. Sarja tosin oli alkuun aika erityyppinen kuin loppupäässä.)

 

Muutoin Girlsin naispäähenkilöt ovat ainakin ensimmäisten jaksojen perusteella aika stereotyyppisiä (kuten Sinkkuelämää-sarjassakin).

 

Mutta kyllähän tuota katsoo. Eivätkä yhtäläisyydet Sinkkuelämään sinänsä haittaa – onhan sille kaivattukin korvaajaa. Ensivaikutelma Girlsistä on siis ihan hyvä. Jatkan varmasti sarjan seuraamista ja fiilis on, että se vielä tästä paranee.

 

Laitanpa tähän loppuun vielä IMDB-luvut: Girls on saanut arvosanan 7.5. Sinkkuelämää puolestaan on saanut arvosanan 6.6.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Poika kuva
poika heinänen

HBO:n huonoin tekele curb your enthusiasmin ohella. Koita katsoa sarjaa Banshee; aivan toiselta planeetalta, vaikka HBO ei varsinaista paskaa tuotakaan (poislukien se naisten etsivätoimisto).

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset